Vantaan Viihdeorkesteri

Vantaan Viihdeorkesteri

Harrasteesta maan suurimmaksi viihdeorkesteriksi

Vantaan Viihdeorkesteri sai alkunsa vuonna 1948, kun Tikkurilassa toimineen Helsingin Autokoritehtaan henkilökunta perusti johtajansa tuella yrityksen työntekijöistä koostuvan, voittoa tavoittelemattoman Vantaan orkesteri ry:n. Pian mukaan tuli myös muiden paikallisten yritysten henkilökuntaa. Vuonna 1950 perustettiin Tikkurilan Orkesteriyhdistys ry, jonka toimintaa kuntakin jossain määrin tuki.

Vuosi 1987 oli orkesterin toiminnan kannalta merkityksellinen. Silloin valmistui kotisali Martinus, ja kaupungin ja orkesterin välillä solmittu yhteistyösopimus turvasi kaupungin toiminta-avustuksen myöntämisen.

Vuonna 1988 orkesteri teki ohjelmapoliittisen valinnan: se päätti profiloitua viihdeorkesteriksi. Näin siksi, että pääkaupunkiseudulla ei ollut yhtään suurta viihdeorkesteria. Ylikapellimestariksi kutsuttiin Markku Johansson, ja orkesterin nimen rinnalla alettiin käyttää markkinointinimeä Vantaan Viihdeorkesteri eli Vantaa POPS. Suomen ensimmäinen viihdemusiikkiin erikoistunut sinfoniaorkesteri tarjosi uudenlaisen vaihtoehdon  sellaisille musiikin ystäville, jotka eivät kiinnostuneet klassisesta musiikista, mutta halusivat kuitenkin nauttia erittäin korkeatasoisesta orkesterimusiikista.

Johanssonin ja muutaman hänen soittajakollegansa myötä harrastelijaorkesterista alkoi kehittyä ammattimainen ja laadukas viihdeorkesteri, joka suhtautui viihteelliseen musiikkiin yhtä kunnianhimoisesti ja arvostaen kuin sinfoniaorkesterit klassiseen musiikkiin. Markku Johansson nimitettiin Vantaan Viihdeorkesterin kunniakapellimestariksi vuonna 2010. Vuodesta 2011 tahtipuikkoon tarttui walesilaissyntyinen Nick Davies.

Vantaan Viihdeorkesteri tunnetaan erittäin laadukkaana ja monipuolisena orkesterina, jonka soittajat ovat niin Suomessa kuin ulkomaillakin arvostettuja huippumuusikoita. Kokoonpanot vaihtelevat tarpeen mukaan muutaman soittajan ensemblesta täysimittaiseen sinfoniaorkesteriin. Orkesterin tavaramerkkejä ovat ennakkoluulottomuus, glamour ja suuri soundi – loistavia solisteja unohtamatta.

Vantaan Viihdeorkesteri esiintyy myös yksityis­tilaisuuksissa, yritystapahtumissa sekä mainos-, radio- ja tv-tuotannoissa, kuten YLE TV2:n Venla-palkitussa musiikkiviihdeohjelmassa SuomiLOVE. Keväällä 2016 orkesterin jousisto toimi osana Wonderland-orkesteria Sunrise Avenue -yhtyeen SaWO-kiertueella, joka sisälsi Helsingin jäähallikonsertin lisäksi kaikkiaan 12 konserttia Keski-Euroopassa.

Vantaan Viihdeorkesterissa on noin 170 jäsentä, ja heistä noin 70 osallistui toimintaan aktiivisesti. Viihdeorkesterin toiminnanjohtajana työskentelee Janne Rönnbäck.

 



Katso ja kuuntele

 

 

Vieraile kohteen verkkosivuilla: Vantaan Viihdeorkesteri

 

Lisää artikkeleita

KATSO LISÄÄ KOHTEITA

Jatketaanko juttua?

Tervetuloa tutustumaan kohteeseen
ja kumppanuuden mahdollisuuksiin!

Ota yhteyttä:

050 407 2027, info@companio.co
tai jätä tällä lomakkeella yhteydenottopyyntösi.

Kohde on kiinnostava, ja haluan sitoumuksetta

lisätietoja kohteesta.tavata kohteen edustajan.tutustumiskutsun kohteen tilaisuuteen.tutustua kohteen kumppanuusohjelmaan.esittää oman yhteistyötarjouksen kohteelle.








Tervetuloa rekisteröitymään ennakkoon Sponder.biz Kumppanuustutkaan!

Haluatko tulla taloudellisena toimijana tunnistetuksi ja nähdä samalla itse markkinan kumppanuuspotentiaalia paremmin? Parhaillaan kehitettävä ja aikanaan tuonnempana julkistettava välityspalvelualusta tarjoaa kumppanuuden molemmille osapuolille suoran oikotien ja sujuvan viestikanavan kumppanuuksien hakemiseen ja neuvotteluiden avaamiseen.

Rekisteröityminen ei sido eikä velvoita mihinkään, vaan se tarjoaa mahdollisuuden saada ensimmäisten joukossa sähköpostitse tietoa palvelun käynnistymisestä ja sen pilottivaiheen etuhinnoista. Lisäksi se tarjoaa loistavan tilaisuuden olla mukana kehittämässä uuden palvelun ominaisuuksia ja sen käyttäjäkokemusta parhaiten tarpeitanne ja tavoitteitanne vastaaviksi.

P.S. Jäitkö ihmettelemään, mitä tarkoittaa "sponder"? Sehän on lennokas lyhenne sanasta "transponder" eli tutkavastaaja. Kun laite on kytketty päälle, kohde on muiden toimijoiden tunnistettavissa tutkassa. Termi on tuttu erityisesti ilmailussa - ja pian myös kaupallisella kentällä. Laitetaan sponderit päälle ja tarjotaan tilaisuus aiempaa paremmille kumppanuuksille!










 

Lorem ipsum

Tilaa Companion uutiskirje

Saat aina tuoreimmat tiedot palveluistamme ja
uusista sponsorointikohteistamme sekä juttuja
ja vinkkejä sponsoroinnin ajankohtaisista aiheista.






Voit milloin tahansa peruuttaa uutiskirjeen sen lopussa
olevasta linkistä. Sähköpostiosoitettasi ei toimestamme luovuta eteenpäin kenellekään kolmannelle taholle.